5.1.2011 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset
Maija Saari: Verkatehtaan parkkipaikat muuttuvat maksullisiksi
Muutoksesta on saatu hyvää ja huonoa palautetta
Kaupungin omistaman Verkatehdas Oy:n pysäköintipaikat muuttuvat maksullisiksi tulevana maanantaina. Ainoastaan liikuntaesteisten 12 paikkaa ja moottoripyörille tarkoitetut pysäköintipaikat pysyvät maksuttomina. Verkatehdas Oy:n toimitusjohtaja Jouko Astor sanoo, että Keinusaaren alueen kasvanut liikenne on yksi syistä, jotka johtivat maksullisuuteen.
Päätös ei ollut Astorille helppo. Hän perustelee ratkaisua sillä, että tavoitteena on saada parkkipaikat Verkatehtaan palvelujen, vuokralaisten sekä näiden asiakkaiden käyttöön. Astor kertoo Hämeenlinnan asemakaavoittajien arvioineen, että Keinusaaren alueen työpaikkojen määrä kasvaa vielä 2 540:een noin 1 100:sta. Myös asukkaiden määrän uskotaan tuplaantuvan lähitulevaisuudessa.
– Alueelle kohdistuu nyt ja tulevaisuudessa kenties vilkkain liikenne koko kaupungissa. Kehittynyt Keinusaari on tehnyt hetken vielä ilmaisista Verkatehtaan parkkipaikoista hyvin haluttuja, etenkin kun vaihtoehtona tien toisella puolella on maksullinen pysäköintitalo Keinuparkki.
Maksullisesta pysäköinnistä on kirjoitettu paljon Kaupunkiuutisten yleisönosastolla. Esimerkiksi Sibelius-opiston johtokunta ja rehtori ovat tuoneet esiin huolensa, että pysäköintimaksut kasvattavat opiskelukuluja vuositasolla roimasti. Verkatehtaalla Vanajaveden opiston tiloissa ollaan Sibelius-opiston kanssa samalla viivalla.
– Se on ihan todellinen pelko, että opiskelijat alkavat äänestää jaloillaan. Monet meidänkin opiskelijoista ovat eläkeläisiä ja työttömiä, joille pysäköintimaksuista kertyisi iso kuluerä, sanoo Vanajaveden opiston rehtori Pirkko Tanskanen.
Jouko Astor painottaa, että pysäköintimaksuista kertyvä voitto palautetaan suoraan Verkatehtaan palveluihin ja kunnossapitoon, sillä Verkatehdas Oy on voittoa tavoittelematon kaupungin yhtiö.
Asenteissa on parantamisen varaa
Pysäköintimaksusta on saatu sekä hyvää että ääripalautetta, joka Astorin mukaan kertoo piittaamattomasta asenteesta.
– Eräs Vanajaveden opiston kävijä piti pysäköintimaksua tervetulleena. Huonoa palautetta antoi henkilö, joka tavattoman vihaisena kertoi, että menettävänsä työpaikkapysäköinnin. Hänen työpaikkansa on kuitenkin keskustassa eikä Verkatehtaalla. Astor korostaa, että vaikka parkkipaikan löytäminen Hämeenlinnan keskustasta on joskus haastavaa, se ei oikeuta pysäköimään Verkatehtaan asiakkaiden paikoille.
– Meidän vain oli pakko reagoida, sillä aikaisempi pysäköinnin valvonta ei toiminut, ja pysäköinti on rehottanut ajoittain vaarallisen villinä.
Astorin mukaan Verkatehtaan parkkipaikalla vallitsevat aika ajoin viidakon lait, kun ihmiset ovat parkkeeranneet autonsa väärin tilan puutteen vuoksi.
– Esimerkiksi lapsi saattaa olla vaarassa, kun pysäköijä ei näe kunnolla ympärilleen.
Pysäköintiä tarkkailee ParkkiPate
Kokemukset kaupungin parkkivalvonnasta olivat sellaiset, että Verkatehdas Oy päätti kilpailuttaa palvelun yksityisten toimijoiden kesken.
– Jotta kaupungilta on saanut parkkivalvontaa, on sitä aina erikseen pitänyt pyytää. Ilmeisesti parkkipirkkoja on töissä niin vähän, että he ovat ehtineet tänne vain harvakseltaan, Astor tuumii.
Verkatehtaan pysäköintiä valvomaan valittiin edullisin vaihtoehto, eli Aluevalvonta Oy, mikä tunnetaan myös ParkkiPatena. Myös ParkkiPaten toimintaa on kritisoitu yleisönosastolla. ParkkiPaten alueyrittäjä Petri Ruotsalainen vastaa, että yritys valvoo Verkatehtaalla pysäköintiä sopimuksen ja liikennemerkkien mukaisesti.
– Ihan niitä samoja asioita, mitä kaupungin pysäköintivalvojat seuraavat.
Verkatehdas on ParkkiPaten suurin asiakas, ja se tuo lisää töitä yrityksen Hämeenlinnan alueen tiimille, joka koostuu yhteensä viidestä osa-aikaisesta ja vakituisesta valvojasta. Ruotsalaisen mukaan ParkkiPatella on tällä erää Hämeenlinnassa noin 20 valvontakohdetta.
Valvontamaksu on 40 euroa
Verkatehtaan pysäköinti muuttuu maksulliseksi maanantaina 10. tammikuuta. Pysäköinti maksaa 1,40 euroa tunnilta. Parkkisakko on 40 euroa. Läheisessä Keinusaaren Keinuparkissa tunnin pysäköinti maksaa 1,20 euroa. Pysäköinnin voi maksaa kolikoilla, luottokortilla ja Parkit- sekä Nextpark-järjestelmillä. Pysäköintialueella on kaksi lippuautomaattia, toinen Arxin ja toinen pääsisäänkäynnin puolella.
Pysäköinti on maksullinen arkisin kello 8–17 ja lauantaisin 8–14.
Viikkoina 39–51 maksullinen aika on maanantaista lauantaihin kello 8–20. Sunnuntait ja pyhäpäivät ovat maksuttomia.
Pysäköintiseuranta ei ulotu entisen Säästö-Karien tontille Paasikiventien ja Vanajantien kulmaukseen.



