4.9.2010 Yksityinen parkkivalvonta alkaa hitaasti Kaakkois-Suomessa

Yksityinen parkkivalvonta ottaa hitaasti jalansijaa Kaakkois-Suomessa.

Kuva: Yle

Esimerkiksi ympäri maan levinnyt yhtiö ParkkiPate on saanut paljon yhteydenottoja toimintaan mukaan haluavilta yrityksiltä, mutta yksikään ei ole vielä aloittanut toimintaa Kaakkois-Suomessa.

Yksityinen parkkivalvonta alkaa hitaasti Kaakkois-Suomessa.

ParkkiPate käy neuvotteluita yritysten kanssa valvontatoiminnan aloittamisesta muun muassa Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Toiminnan aloittamista on hidastanut se, etteivät yrittäjät ole päässeet eroon aiemmista yritystoiminnoistaan.

ParkkiPaten markkinointijohtaja Arto Karhu sanoo, että hakemuksia yksityisen pysäköintivalvontatoiminnan perustamiseksi on tullut jokaisesta kaupungista useita kymmeniä.

Korkein oikeus linjasi alkuvuonna, että yksityiset pysäköintifirmat voivat periä valvontamaksuja yksityisalueilla väärin pysäköidyistä autoista.
 
Linkki YLE:n sivuille