19.7.2010 Väärin pysäköinyt voi juputtaa, mutta maksaa silti kiltisti

Kuva: YLE Etelä-Karjala
Parkkisakon voi saada monessa kaupungissa myös yksityiseltä parkkivalvojalta. Suomalaiset ovat hyviä maksamaan tuulilasiin jätetyt maksulaput, sanoo Suomen Aluevalvonta Oy:n markkinointijohtaja Arto Karhu.
Maaliskuun jälkeen yksityinen pysäköinninvalvonta on taas ollut mahdollista, kun korkein oikeus antoi siihen luvan. Yritykset valvovat kiinteistöjen alueilla tapahtuvaa pysäköintiä. Yksi uusista parkkivalvontayrityksistä Hämeenlinnassa on Suomen Aluevalvonta Oy. Arto Karhu sanoo, että kysyntää on.
- Kiinnostus Hämeenlinnan alueella on suurta palveluun niin kuin muuallakin Suomessa. Tälle palvelulle on ollut kysyntää jo useamman vuoden, mutta tarjontaa ei ole ollut. Vähän on ollut niin kuin odotusta tälle palvelulle.
Tällä hetkellä Hämeenlinnassa toimiva yrittäjä tekee yhteistyösopimuksia kiinteistöjen kanssa. Tarjouskirjeitä onkin tipahdellut usean isännöitsijän ja taloyhtiön puheenjohtajan postiluukusta.
Huomautuksia ja sakkolappuja alkaa ropsahdella, kun tarvittavat kyltit ovat paikoillaan kiinteistöjen parkkialueilla
Valtaosa Suomen yksityisistä pysäköinninvalvontayrityksistä on yhden, kahden, miehen yrityksiä. Arto Karhu ei tiedä muita valtakunnalliseksi tähtääviä ketjuja. Pienissä kaupungeissa voi olla helppokin tulla markkinoille.
- Kilpailu tulee olemaan suurissa kaupungeissa kova.
Kuuliainen kansa
Asiakkaat maksavat laput kiltisti, sanoo Arto Karhu.
- Suomalaiset on aika hyviä maksamaan. Kaiken kaikkiaan keskimäärin 70-80 prosenttia maksaa tuulilasiin jätetyllä valvontamaksulapulla. Niitten osalta jotka eivät maksa perintätoimisto hoitaa perinnän.
Yksityisen pysäköinninvalvontayrityksen jättämä maksulappu ei ole sakko, vaan valvontamaksu, jota peritään kuten mitä tahansa laskusaatavaa.
Suomen aluevalvonta Oy pyörittää franchising-pohjalla Parkkipate nimistä pysäköinninvalvontaketjua.
YLE Häme
Linkki YLE Hämen alueradion sivuille:
http://yle.fi/alueet/hame/2010/07/vaarin_pysakoinyt_voi_juputtaa_



