top of page

Meistä

ParkkiPate on valtakunnallisesti toimiva pysäköintiratkaisujen tuottaja. Asiakaskuntaamme kuuluu kasvava joukko mm. hotelleja, sairaaloita, kauppakeskuksia ja liikekiinteistöjä. Olemme toimittaneet vuodesta 2010 asti pysäköinnin kokonaisratkaisuja asiakkaillemme ympäri Suomen.

Meillä on ilo palvella teitä yli 170 hengen alalle koulutetun ja ammattitaitoisen henkilökuntamme voimin. Liikevaihtomme oli 2023 päättyneellä tilikaudella yli 14 miljoonaa euroa.

Pysäköintiratkaisumme edustavat aina uusinta teknologiaa

Tuoteperheeseemme kuuluu mm. sähköautojen latauspisteet, pysäköintilupien sopimushallinta, puomittomat kamerapohjaiset ratkaisut, sekä puomilliset pysäköintialueet.

Tarjoamme tuottavaa kumppanuutta

Etsimme uusia alueita vuokrattavaksi tai hallinnoitavaksi pysäköintikäyttöön. Voimme muuttaa maa-alueenne tuottavaksi helposti ja riskittömästi.

Myllypuron_jäähalli2.jpg

Arvomme

Vastuullisuus

Olemme vastuullisia taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta. Pidämme aina huolta siitä, että luvatut asiat tulee hoidetuiksi, sekä velvoitteet suoritetuiksi. Otamme ympäristöasiat vakavasti – pysäköinninvalvojamme ajavat vähäpäästöisillä Toyota Hybrid -autoilla.

Innovatiivisuus

Tuotamme ja kehitämme palvelujamme ja järjestelmiämme jatkuvasti asiakkaitamme varten. Uskomme, että tämä takaa kestävän yhteistyön nyt ja tulevaisuudessa.

Positiivisuus

Olemme positiivisia kaikissa tilanteissa, niin toimistolla kuin kentälläkin. Pyrimme aina ratkaisemaan haastavatkin tilanteet ystävällisesti ja hyvässä hengessä. Meidät tunnistaakin hymystämme ja huippuunsa hiotusta palveluasenteestamme.

Auto_auringonlasku.jpg

Suuren yrityksen resurssit, pienen yrityksen sydän

Painamalla sydäntä pääset tutustumaan yhteisöömme

Kuulumme Suomalaisten Pysäköintialan toimijoiden yhdistykseen (SPATY)

Kuulumme Suomalaisten Pysäköintialan toimijoiden yhdistykseen (SPATY) SPATY on suomalaisomisteisten pysäköintialan toimijoiden kattojärjestö. Yhdistyksen tarkoitus on lisätä tietoutta alan positiivisista yhteiskunnallisista vaikutuksista sekä edistää yhteisten toimintamallien luomista alalle. SPATY järjestää jäsenilleen koulutuksia sekä pyrkii aktiivisesti edistämään yritysjäsentensä välistä yhteistoimintaa. Yhdistys toimii myös aktiivisessa vuorovaikutuksessa median sekä eduskunnan kanssa.

Yhdistys perustettiin, koska pysäköintialalla ei ole suomalaisomisteisten toimijoiden etuja ja näkemyksiä ajavaa ja kontrolloivaa järjestöä. SPATY:n jäsenet toimivat maksullisen pysäköinnin operaattoreina, mutta tuottavat ennen kaikkea laadukkaita valvontapalveluita useille tuhansille asiakaskohteille. SPATY on Suomen suurin yksityisen pysäköinninvalvonta-alan kattojärjestö.

Yhdistyksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä alan positiivisista yhteiskunnallisista vaikutuksista, sekä parantaa alan julkista mainetta lisäämällä alan läpinäkyvyyttä ja tuomalla alalle selkeitä toimintamalleja.

SPATY-logo_transparent.webp
SPATy-logo
avainlippu
ParkkiPate-Luotettava_kumppani-200x100
ja╠esenyritys_banneri_25_1000x500_fin_musta

ParkkiPate Oy

PL 73

00701 Helsinki

Y-tunnus: 2707938-8

info@parkkipate.fi

Pysäköinninvalvonta 24/7

Myynti

Tarjouspyynnöt ja tiedustelut tarjoamistamme palveluista:

     

       020 749 8430

(arkisin klo 9-16)

        myynti@parkkipate.fi

Katso tästä puheluiden hinnat

Asiakaspalvelu

Kiinteistöjen asiakaspalvelu

     09 4134 5100

(arkisin klo 9-16)

     info@parkkipate.fi

Autoilijoiden asiakaspalvelu

     09 4134 5100

(arkisin klo 10-14)

Emme käsittele reklamaatioita puhelimitse.

  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Youtube

©2022 by ParkkiPate Oy.

bottom of page