top of page

Kysely: Perusteeton pelko mainehaitoista estänyt maksullisen pysäköinnin laajenemisen

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan moni kiinteistön omistaja pelkää, että maksullinen pysäköinti voisi vaikuttaa negatiivisesti kiinteistön maineeseen. Kysely osoittaa, että pelko on suurelta osin perusteeton. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi loppukesällä kaikkiaan 247 kiinteistöalan ammattilaista, joista 81 prosenttia tekee päätöksiä kiinteistönsä pysäköintialueista.


Useampi kuin joka kolmas (35 %) niistä kyselyn vastaajista, joiden kiinteistöissä ei ole maksullista pysäköintiä kertoo, että suurin este maksullisen pysäköinnin käyttöönotolle on pelko sen negatiivisesta vaikutuksesta kiinteistön maineeseen. Maksullisen pysäköinnin käyttöön ottaneista vastaajista lähes kahdeksan kymmenestä (79 %) suhtautuu maksulliseen pysäköintiin yhtä myönteisesti tai myönteisemmin kuin ennen sen käyttöönottoa. Tiedot selviävät kyselystä, jonka ParkkiPate toteutti yritystietokantaansa kuuluville henkilöille heinä–elokuussa.


– On mielenkiintoista, että maksullista pysäköintiä harkitsevissa kiinteistöissä pelko mainehaitoista on edelleen merkittävä tekijä päätöksenteossa. Toisaalta merkittävä osa niistä, jotka ovat ottaneet maksullisen pysäköinnin käyttöön, suhtautuu siihen vähintään yhtä myönteisesti kuin ennen. Ennakkoluulot voivat siis estää kiinteistöjä hyödyntämästä maksullisen pysäköinnin tarjoamia taloudellisia mahdollisuuksia, ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta pohtii.


Kahdeksan kymmenestä harkitsee yksityistä pysäköinninvalvontaa, mutta moni pelkää sen olevan liian hankalaa


ParkkiPate kartoitti kyselyllään kiinteistöalan ammattilaisten suhtautumista maksulliseen pysäköintiin ja yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Merkittävä osa, miltei kahdeksan kymmenestä vastaajasta (78 %), kertoi harkitsevansa yksityisen pysäköinninvalvonnan käyttöönottoa.


Kysely osoittaa, että huomattava osa kiinteistöalan ammattilaisista ei kuitenkaan tiedä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Lähes 70 prosenttia kyselyyn vastanneista (67,6 %) ei tiennyt, että yksityisen pysäköinninvalvontayhtiön avulla voisi perustaa maksullisen pysäköintialueen. Lähes joka viides vastaaja (19,4 %) on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä “maksullisen pysäköintialueen perustaminen on hankalaa ja aikaa vievää”.


Metsärannan mukaan vastauksissa heijastuu, millainen prosessi kunnallisen pysäköintialueen perustaminen on.


– Yksityinen pysäköinninvalvonta sen sijaan voi muuttaa nopeasti ja vaivattomasti pysäköintialueen maksulliseksi niin lyhytaikaisen kuin pitkäaikaisen maksullisuuden osalta.


Vaikka kiinteistöjen korjausvelka kasvaa, moni taloyhtiö ei hyödynnä maksullista pysäköintiä


Kyselyssä moni vastaaja oli sitä mieltä, että kiinteistölle tehokas tapa kerätä tuloja on maksullinen pysäköinti, jossa autoilija maksaa lyhytaikaisesta pysäköinnistä esimerkiksi mobiilisovelluksella. Yli kolmasosa vastaajista (34,4 %) arvioi, että maksullinen pysäköinti voisi parantaa kiinteistön taloudellista tilannetta. Enemmistön mielestä maksullisen pysäköintialueen tuotot tulisi käyttää ensisijaisesti alueen kunnossapitoon (61,1 prosenttia vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä.)


Toisaalta taloudellinen paine jakaa vastaajien mielipiteitä. Niistä kiinteistöistä, joissa ei ole maksullista pysäköintialuetta, suurin este sen perustamiselle on taloudellisen tarpeen puute (40,5 prosenttia vastaajista).


Metsärannan mukaan on yllättävää, että moni vastaaja ei näe maksullista pysäköintiä tarpeellisena kiinteistön taloudellisen tilanteen parantamiseksi.


– Tämä tulos on erityisen yllättävä nykyisessä taloustilanteessa, kun monen kiinteistön korjausvelka on kasvanut, sillä kiinteistönomistajilla on ollut haasteita saada rahoitusta korjauksiin. Maksullisella pysäköinnillä esimerkiksi asiakas- ja vieraspaikoilla voisi olla ratkaiseva rooli kiinteistöjen talouden vakauttamisessa.


ParkkiPaten kysely toteutettiin sähköisesti heinä–elokuussa. Kyselyn vastaajista 81,0 % eli 200 henkilöä on päättävässä asemassa pysäköintialueiden osalta. Vastaajista 33,6 % eli 83 henkilöä on isännöitsijöitä, 13 % eli 32 henkilöä on kiinteistömanagereita, 20,2 % eli 50 henkilöä on hallituksen puheenjohtajia, ja 2 % eli 5 henkilöä toimii kiinteistösihteereinä. Loput 37,7 % eli 93 henkilöä toimivat jossain muussa roolissa.

SPATy-logo
avainlippu
ParkkiPate-Luotettava_kumppani-200x100
ja╠esenyritys_banneri_25_1000x500_fin_musta

ParkkiPate Oy

PL 73

00701 Helsinki

Y-tunnus: 2707938-8

info@parkkipate.fi

Pysäköinninvalvonta 24/7

Myynti

Tarjouspyynnöt ja tiedustelut tarjoamistamme palveluista:

     

       020 749 8430

(arkisin klo 9-16)

        myynti@parkkipate.fi

Katso tästä puheluiden hinnat

Asiakaspalvelu

Kiinteistöjen asiakaspalvelu

     09 4134 5100

(arkisin klo 9-16)

     info@parkkipate.fi

Autoilijoiden asiakaspalvelu

     09 4134 5100

(arkisin klo 10-14)

Emme käsittele reklamaatioita puhelimitse.

  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • Youtube

©2022 by ParkkiPate Oy.

bottom of page