top of page

Pysäköintivirhetilastot paljastavat: näin suomalainen parkkeeraa vappuna

Arkena tapahtuvien pysäköintivirheiden määrä ei juurikaan ole kohentunut viime vuosina, mutta vapun aikaan autoilijat osaavat jo käyttäytyä paremmin. Huomattavan moni jättää auton kotiin suunnatessaan yleisimmille juhlapaikoille. Vain murto-osa vapun ajan valvontamaksuista kirjoitetaan suurissa kaupungeissa yleisimpien juhlapaikkojen läheisyydessä, kertoo ParkkiPate, Suomen suurin pysäköintialan työllistäjä.


Vapun aikaan valvontamaksun saa vuosittain keskimäärin tuhat autoilijaa. Juhliminen ei kuitenkaan ole yleisin vapun aikana kirjoitetun valvontamaksun aiheuttaja, sillä valvontamaksuista vain 3–5 prosenttia on viime vuosina kirjoitettu suosituimpien vapunviettopaikkojen läheisyydessä.


Vapun ajan yleisimmät pysäköintivirheet ovat pysäköinti ilman alueen pysäköintitunnusta sekä pysäköinti ilman parkkikiekkoa. Alueen pysäköintitunnus jäi viime vuonna kotiin useammalta kuin joka viidenneltä valvontamaksun saaneelta vappuautoilijalta ja parkkikiekon unohti asettaa oikeaan aikaan lähes yhtä moni.


Vantaalaiset ja turkulaiset mokaavat pysäköinnin vappuna useammin kuin helsinkiläiset


– Tilastomme paljastavat yllättäen, että Vantaalla ja Turussa on viime vuosina tehty vapun aikaan suhteellisesti eniten pysäköintivirheitä. Vaikka Helsinki on Uudenmaan suosituin vappuriehakeskus, siellä on viime vuosina tehty vapun aikaan keskimäärin vähemmän pysäköintivirheitä kuin muualla pääkaupunkiseudulla. Toki tässä tapauksessa myös sää vaikuttaa valvontamaksujen määrään, ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta pohtii.


ParkkiPaten data paljastaa, että koronapandemian jälkeisenä vuonna 2021 vapun juhlinta piristyi, mikä näkyi myös autojen ja valvontamaksujen määrässä. Pandemiavappuna 2020 valvontamaksuja kirjoitettiin puolet vähemmän kuin normaalisti. Erityisen suurta pudotus oli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, sillä näillä alueilla myös rajoitukset vaikuttivat voimakkaimmin ihmisten elämään.


Suunnittele näillä juhlapaikoilla pysäköinti ennakkoon


Vapunajan tempaukset kuten piknikit, kulkueet ja riehat vilkastuttavat kaupunkikuvaa mutta voivat ruuhkauttaa pysäköintialueita ja kadunvarsia. Vapun vietto keskittyy suurimmissa kaupungeissa tietyille alueille, joissa myös mahdollisuus saada valvontamaksu on korkeampi.


ParkkiPate suosittelee, että ainakin seuraavilla alueilla pysäköintiehdot kannattaa tarkistaa huolella ennen kuin lyö auton oven kiinni, jotta valvontamaksu ei pilaa juhlatunnelmaa.


Helsinki:

Kaivopuisto, Kaisaniemen puisto, Ullanlinnanmäki, Kallion Sörnäisten rantapuisto ja Töölönlahden puisto


Tampere:

Koskipuisto, Kirjastonpuisto ja Pyynikin näkötornin ympäristö


Espoo:

Espoonlahden uimaranta, Nuuksion kansallispuisto, Tapiolan Kaskiniitty, Haukilahden ranta, Soukan palvelutalo, Olarinluoman urheilupuisto sekä Espoon keskuksen alueet


Vantaa:

Tikkurilan tori, Myyrmäen Urheilupuisto, Kauppakeskus Jumbo


Jyväskylä:

Lutakonaukio, sataman tuntumassa sijaitseva Jyväskylän Paviljonki, Jyväskylän yliopisto ja sen ympäristö


Turku:

Kauppatori, Aurajoen rannat (erityisesti Vartiovuori), yliopistonmäki


Oulu

Kauppatori


Myös Kuopiossa, Vaasassa, Joensuussa, Rovaniemellä ja Lappeenrannassa erityisesti torien ja kampusten piha-alueiden keskuudessa on usein autoilevia vapun juhlijoita.


– Vaikka vappuhuuma ilmapalloineen piristää pitkän talven jälkeen, suosittelen autoilijoita näissä kohteissa kartoittamaan alueen pysäköintimahdollisuudet etukäteen ja tarvittaessa jättämään auton hieman kauemmas, Metsäranta muistuttaa.


Vapun ajan TOP-5 pysäköintimokat


1. Pysäköinti ilman alueen pysäköintitunnusta: 23 % valvontamaksuista

2. Pysäköinti ilman kiekkoa: 21 % valvontamaksuista

3. Pysäköinti ilman P-lippua: 16 % valvontamaksuista

4. Sallitun pysäköintiajan ylittäminen: 14 % valvontamaksuista

5. Pysäköinti muualle kuin merkitylle paikalle: 9 % valvontamaksuista

header.all-comments


SPATy-logo
isannointiliitto_palveluverkosto_iso_logo
avainlippu
ParkkiPate-Luotettava_kumppani-200x100
ParkkiPate_Oy_jasenyritys_2022
bottom of page