Pysäköinninvalvoja
Kiinnostaako sinua itsenäinen ja vastuullinen työ? Nyt sinulla on mahdollisuus ryhtyä pysäköinninvalvojaksi ja vaikuttaa kaupunkiympäristömme turvallisuuteen ja liikkumisen sujuvuuteen! Työ tarjoaa merkityksellistä tekemistä sinua tukevan työyhteisön kanssa.
Harva meistä on pysäköinninvalvoja jo syntyessään
Meitä yksilöitä on moneen junaan. Siksi haluamme sinut osaksi yhteisöämme juuri sellaisena kuin olet ja loistopalautetta saaneet kouluttajamme perehdyttävät sinut huolellisesti. Saat meiltä hyvät valmiudet, tsemppaavat kaverit ja esihenkilön tuen työssä kehittymiseesi.
Työnkuva ja palkkaus
Työssäsi pääosin puutut väärinpysäköintiin kiertämällä ja valvomalla monia kohteitamme. Saat haltuusi erilaisia piirejä sitä mukaa kuin homma alkaa sujumaan, joten päivät eivät ole toistensa kanssa samanlaisia. Kohteita ParkkiPatella on monenlaisia kuten esimerkiksi hotelleja, sairaaloita, kauppakeskuksia ja liikekiinteistöjä.
Teemme jatkuvaa kehitystyötä pysäköintialan modernisoimiseksi kaikilla eri tasoilla. Meille palvelun laatu on kunnia-asia. Tieto kulkeekin nopeasti hyvien järjestelmiemme avulla ja työ kentälläkin on sujuvampaa. Lisäksi saat lounasedun ja ajoneuvonasi on vähäpäästöinen Toyota-hybrid.
Työ on vuorotyötä ja arkipäivisin vuorot sijoittuvat pääsääntöisesti kello 6–14 & 14–22 väleille. Sinulla tulee olemaan myös vähintään yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa. Pyrimme säännöllisyyteen vuorosuunnittelussa ja ottamaan toiveita vastaan niin hyvin kuin tasapuolisesti voi.
Valvojalla on tuntipalkka ja palkan suuruuteen vaikuttaa valvojan aikaisempi hyväksi luettu kokemus alasta, sekä suoriutuminen työstä. Kuukaudessa palkka työstä on isoimmissa kaupungeissa noin 2200–2800 EUR. Mahdollisia lisäansioita voi myös tavoitella tehden koulutusvuoroja tai ylitöitä. Lisäksi valvoja voi edetä vastuuvalvojaksi.
Olisiko sinusta hyväksi pysäköinninvalvojaksi?
Tässä työssä tärkeää on huolellisuus. Ethän myöskään ahdistu harvoista asiakastilanteista ja pärjäät hyvin ihmisten kanssa. Työ vaatii sujuvaa Suomen kielen osaamista (puhutun ja luetun). Työhön sisältyy luonnollisesti myös ajamista jonkin verran joten edellytämme hakijalta täysi-ikäisyyttä ja vähintään vuoden ajokokemusta ajoneuvolla tehtävästä työstä. Vaihtoehtoisesti sinulla voi olla ollut ajokortti ainakin kaksi vuotta ja ajokokemuksesi on ollut säännöllistä, esim. päivittäiset työmatkat ajoneuvolla. Pysäköinninvalvojaa tarvitaan pitämään pelastustiet vapaina, liikuntaesteisten paikat käytössä niitä tarvitseville, asukkaiden sekä vieras- ja asiakaspaikat heidän käytössään. Autat tekemään pysäköinnistä helppoa ja sujuvaa kaikille.
Jotain muuta
mielessä?
Voit myös lähestyä meitä avoimella hakemuksella sähköpostitse osoitteeseen rekry@parkkipate.fi. Muistathan mainita hakemuksessa hakevasi Y-Säätiön tai M2-Kotien asukkaana.
ParkkiPate Oy
ParkkiPate on valtakunnallisesti toimiva pysäköintiratkaisujen tuottaja, jonka palveluihin kuuluvat mm. maksullisen pysäköinnin operointi sekä yksityinen pysäköinninvalvonta. ParkkiPate on pysäköintialan suurin työllistäjä Suomessa, jonka palveluksessa työskentelee yli 170 pysäköintialan ammattilaista. Konsernin liikevaihto oli 2023 päättyneellä tilikaudella 14,4 miljoonaa euroa.